Tiedotteet 2010
Selvitysmies: julkinen kasvurahoitus vahvempaan ohjaukseen ja toimintaan
Kasvurahoituksesta vastaavien julkisten organisaatioiden ohjausta tulisi vahvistaa, julkinen pääomasijoitustoiminta keskittää yhdelle toimijalle, sijoitustoiminnassa luopua tuottotavoitteesta ja aikaisen vaiheen pääomasijoitusmarkkinan kehittämiseksi käynnistää kansainvälistymisohjelma.
Nämä ehdotukset sisältyvät rahoituksen professori Vesa Puttonen raporttiin, joka luovutettiin 7.5.2010 elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle. Pekkarinen asetti tammikuussa selvitysmiehen pohtimaan julkisen sektorin toimenpiteitä kasvuyrittäjyyden edistämiseksi.
Selvitysmiehen mukaan julkisen kasvurahoituksen määrä ei tule lisätä nykyisestä. Valtion tulee suorien markkinainterventioiden sijaan edistää yksityisen markkinan kehittymistä. Kasvurahoituksen suurin ongelma on, että markkinoilta puuttuu yksityistä pääomaa ja osaamista. Yksin valtion rahalla ei kasvuyrityksiä synny. Toimintaympäristö kärsii lisäksi hyvin vähäisestä kansainvälisyydestä, mikä muodostaa järjestelmätason esteen kasvuyritysten synnylle.
Kasvuyrittäjyyspolitiikan kehittämisestä ja toimeenpanosta puuttuu Puttosen mukaan selkeä, vahva ja keskitetty omistajaohjaus. Siksi hän ehdottaa valtion kasvurahoittajille yhtä keskitettyä ja kasvollista konsernihallitusta.
Valtion toimijoiden palvelutarjonnan virtaviivaistamiseksi selvitysmies ehdottaa kasvurahoituksen järjestämistä rahoitusmuodoittain. Lainarahoituksesta ja takauksista vastaisi jatkossa Finnvera, avustuksista Tekes ja oman pääoman ehtoisesta rahoituksesta fuusion myötä syntyvä valtion pääomasijoitusyhtiö. Palvelutarjonnan selkeyttäminen ei muilta osin edellytä organisaatioiden yhdistämistä.
Valtion uudelle pääomasijoitusyhtiölle ei Puttosen mukaan tule asettaa tuottotavoitteita. Julkisen rahoituksen epäsuorat tuotot syntyvät yksityisen markkinan kehittymisen ja riskipääoman tarjonnan lisääntymisen kautta. Yhtiön tehtävänä olisi edistää aikaisen vaiheen pääomasijoitusmarkkinan kansainvälistymistä ja madaltaa uusien pääomasijoitusyhtiöiden markkinoille pääsyn esteitä. Uuden yhtiön tulisi vastata kansainvälisesti kiinnostavan markkinapaikan luomisesta ja ylläpidosta, jolla lupaavimmat kasvuyritykset ja sijoittajat voisivat keskitetysti kohdata.
Kasvuyrittäjyyden toimintaympäristön sulkeutuneisuuden ja kotikutoisuuden vähentämiseksi selvitysmies ehdottaa pääomasijoitusmarkkinan kehittämiseen kymmenvuotista ohjelmaa, jonka tarkoituksena olisi kansainvälisten toimijoiden ja pääoman houkuttelu Suomeen.
Selvitysmies on muodostanut näkemyksensä tuoreisiin kotimaisiin ja kansainvälisiin tutkimuksiin sekä laajaan markkinaosapuolten ja julkisten toimijoiden haastatteluihin perustuen.
Raportti on luettavissa osoitteessa www.tem.fi/julkaisut
Julkisen kasvurahoituksen ja yritystukijärjestelmän kehittäminen ppt-esitys(pdf) (42.7 KB)
Lisätiedot:
rahoituksen professori Vesa Puttonen, puh. 040 709 0284 (selvitysmies)
teollisuusneuvos Pertti Valtonen, TEM, puh. 010 606 3614 ja 050 500 319












