Uraaniveron käyttöönotto Suomessa
| Liitetiedosto | Uraaniveron käyttöönotto Suomessa | ||
|---|---|---|---|
| Sarja | Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja | ||
| Sarjanumero | 11/2011 | ||
| Julkaisuvuosi | 2011 | ||
| Osasto | Energiaosasto | ||
| ISSN (painettu) | 1797-3554 | ||
| ISSN (sähköinen) | 1797-3562 | ||
| ISBN (painettu) | 978-952-227-505-9 | ||
| ISBN (sähköinen) | 978-952-227-506-6 | ||
| Sivumäärä | 41 | ||
| Kieli | suomi | ||
| Hinta | 13 euroa | ||
| Saatavuus | painettu sekä verkkojulkaisu | ||
| Tiivistelmä | Ydinvoiman verotusta voidaan rakentaa kahteen perustaan. Huolimatta kaikista ydinvoiman turvalliseen käyttöön ja jätteen loppusijoituksen liittyvistä ponnisteluista, tuotantoon ja käytetyn polttoaineen varastointiin liittyy aina äärettömän pieni ja pitkäaikainen onnettomuusriski peruuttamattomine vaikutuksineen. Tämä ulkoisvaikutus voidaan sisäistää verolla. Lisäksi sähkömarkkinoilla jo toimivat vanhat ydinvoimalaitokset saavat EU:n ilmastopolitiikan kautta ”ilmaista” voiton lisää eli ns. windfall-voittoa. Se syntyy, koska päästöoikeuden hinta nostaa sähkön tukkuhintaa Pohjoismaisella sähkömarkkinalla. Yhteiskunta voi leikata verotuksella osan tästä ilmastopolitiikan luomasta voitonlisästä itselleen. Suomeen on mahdollista luoda uraaniveromalli, joka rakentuu yllä olevien perusteiden varaan, ja joka ei vaaranna tulevien voimalaitosinvestointien kannattavuutta eikä ratkaisevasti vähennä ilmastopoliittisia kannustimia hiilivapaaseen energiantuotantoon. Tällainen vero koostuu kahdesta komponentista: vakioisesta ulkoisvaikutusosasta ja windfall-voittoon kohdistuvasta osasta, joka määräytyy päästöoikeuden toteutuvan hinnan ja perushinnan erotuksen nojalla. Veropohjana olisi käytettävän uraanipolttoaineen määrä ja vero kannettaisiin valmisteverona. Vero voidaan toteuttaa kahdella tapaa: joko minimiveromallina tai joustoveromallina. Kumpikin veromalli on säädetty siten, että valtion saama uraaniveron tuotto olisi vuodessa noin 100 miljoonaa euroa. Malleissa EU:n ilmastopolitiikan ydinvoimalle luoma windfall-voitto jaettaisiin valtion ja ydinvoimayhtiöiden kesken. Yli puolet voitosta jäisi edelleen yhtiöille. Valtiolle siitä verotettaisiin mallista riippuen 43–45 %. Minimiveromallissa uraanivero on 44,5 prosenttia päästöoikeuden markkinahinnan ja sen vertailuhintana käytetyn vuoden 2010 keskihinnan (15 euroa/CO2 tonni) erotuksesta, ollen kuitenkin aina vähintään 2 euroa/MWh. Vero tuottaisi valtiolle vähintään 67 miljoonaa euroa vuodessa. Päästöoikeuden hinnan noustessa 30 euroon vero olisi 6,7 euroa/MWh ja tuotto valtiolle 223 miljoonaa euroa. Joustoveromallissa uraaniveron vakio-osa on 1,7 euroa/MWh ja windfall-osa 30 % päästöoikeuden hinnan ja vertailuhinnan erotuksesta. Päästöoikeuden hinnan ollessa 15 euroa/CO2 tonni vero takaisi valtiolle 57 miljoonan euron tuoton. Hinnan ollessa 30 euroa vero tuottaisi valtiolle 207 miljoonaa. Tämän mallin mukaan vero voisi muuttua myös negatiiviseksi, jos päästöoikeuden hinta laskisi alle 9,3 euron. Tällöin ydinvoimayhtiöt saisivat vähentää negatiivisen uraaniveron tulevien vuosien positiivisista uraaniveroista. Laskelmien mukaan maltillinen uraanivero ei nykyoloissa vaaranna uusien ydinvoimainvestointien kannattavuutta. Suomessa on perustellusti kannettu huolta teollisuuden energiakustannusten kehityksestä. Uraaniverolla ei tule vaarantaa suomalaisten teollisuusyritysten kansainvälistä kilpailukykyä. Esimerkiksi verosta aiheutuvaa energiakustannusten nousu Mankala-periaatteella sähköä tuottavassa teollisuudessa voitaisiin kompensoida alentamalla teollisuuden sähköveroa. Työ- ja elinkeinoministeriön yhdyshenkilö: Energiaosasto/Jorma Aurela, puh. 010 606 4832 Beskattningen av kärnkraft kan baseras på två olika grunder. Trots alla ansträngningar för att göra användningen av kärnkraften och slutförvaringen av avfallet säker, är produktionen och lagringen av använt bränsle alltid förenad med en ytterst liten men långvarig olycksrisk med oåterkalleliga följder. Denna externa effekt kan internaliseras med hjälp av skatten. Dessutom kan de gamla kärnkraftverk som redan är verksamma på elmarknaden göra ”gratis” extra vinst, dvs. s.k. windfall-vinst, genom EU:s klimatpolitik. Vinst uppkommer då priset på utsläppsrätten höjer partipriset för el på den nordiska elmarknaden. Samhället kan genom beskattning skära åt sig en del av den extra vinst som uppstår genom klimatpolitiken. Det är möjligt att i Finland skapa en modell för uranskatt som baserar sig på ovan nämnda grunder och som inte äventyrar lönsamheten hos kommande investeringar i kraftverk och inte heller på ett avgörande sätt försämrar de klimatpolitiska incitamenten för att övergå till en koldioxidfri energiproduktion. När skatten tas ut kan två modeller tillämpas: antingen modellen med minimiskatt eller modellen med flexibel skatt. Båda skattemodellerna har formats så att den avkastning som staten skulle få från uranskatten uppgår till ca 100 miljoner euro per år. Enligt dessa modeller ska den windfall-vinst som EU:s klimatpolitik medför för kärnkraften delas mellan staten och kärnkraftsbolagen. Den andel som i form av skatt skulle tillfalla staten är 43–45 % beroende på vilken modell som väljs. I modellen med minimiskatt är uranskatten 44,5 procent av skillnaden mellan marknadspriset på utsläppsrätten och medelpriset år 2010 (15 euro per koldioxidton) som används som jämförpris, dock alltid minst 2 euro/MWh. Statens skatteintäkter skulle i detta fall uppgå till minst 67 miljoner euro per år. Om priset på utsläppsrätten steg till 30 euro, skulle skatten vara 6,7 euro/MWh och avkastningen till staten uppgå till 223 miljoner euro. I modellen med flexibel skatt skulle den fasta delen av uranskatten vara 1,7 euro/MWh och windfall-delen 30 % av skillnaden mellan priset på utsläppsrätten och jämförpriset. Om priset på utsläppsrätten var 15 euro per koldioxidton, skulle skatten garantera staten en avkastning på 57 miljoner euro. Om priset var 30 euro, skulle skatten tillföra statskassan 207 miljoner euro. I ett sådant fall skulle kärnkraftsbolagen få dra av den negativa uranskatten från de kommande årens positiva uranskatter. Enligt kalkylerna skulle en måttlig skatt på uran i nuläget inte äventyra lönsamheten för nya investeringar i kärnkraft.Uranskatten får inte äventyra den internationella konkurrenskraften hos finländska industriföretag. Kontaktperson vid arbets- och näringsministeriet: energiavdelningen/Jorma Aurela, tfn 010 606 4832 In Finland, it is possible to create a tax model on uranium that will not compromise the profitability of future power plant investments or decisively reduce climate policy incentives for carbon-free energy production. The rise in energy costs caused by the tax could be compensated by lowering the electivity tax imposed on industry. The estimates above were made by Managing Director Pasi Holm and Professor Markku Ollikainen, who, on 4 February 2011, handed over their report concerning introduction of uranium tax to Minister of Economic Affairs Mauri Pekkarinen. According to the administrators, one can deem nuclear power to include specific grounds for imposing a tax via the fact that storage of used nuclear fuel involves a (infinitesimally small) risk of accidents with irreversible effects, and that, through the EU climate policy, nuclear power companies gain extra profit ‘for nothing’, i.e. windfall profit. The EU Energy Tax Directive facilitates collection of uranium tax. Uranium tax, imposed as an excise tax, would target the nuclear power plants in operation as well as the Olkiluoto 3 plant, presently under construction. The amount of uranium fuel used would serve as the basis of taxation. Holm and Ollikainen introduce two tax models, adjustable in a manner that the uranium tax would yield revenues of approximately EUR 100 million a year. The companies would still keep more than half of the profit and the state, depending on the model used, would collect 43 to 45 per cent of it via the tax. In the minimum tax model, the uranium tax is 44.5 of the difference between the market price of emission allowance and the average price of 2010 (EUR 15/tonne of CO2), used as the comparison price, the minimum being EUR 2/MWh. The tax would yield a minimum of EUR 67 million to the state a year. When the emission allowance price rises to EUR 30, the tax would be EUR 6.7/MWh and the state would earn revenues of EUR 223 million. In a flexible tax model, the fixed part of the uranium tax would be EUR 1.7/MWh and the share of the windfall profit 30 per cent of the difference between the emission allowance price and the comparison price. If the emission allowance price was EUR 15/tonne of CO2, the tax would guarantee the state revenues of EUR 57 million, whereas at EUR 30/tonne of CO2, the revenues would be EUR 207 million. In accordance with this model, the tax could also become negative, if the emission allowance price fell under EUR 9.3. In this case, the nuclear power companies could deduct the negative uranium tax from the positive ones over the following years. Contact person within the Ministry of Employment and the Economy: energy department/Jorma Aurela, tel. +358 10 606 4832 |
||
