Suomi toimitti uusiutuvan energian toimintasuunnitelman komissiolle
Suomi on toimittanut 30.6.2010 Euroopan komissiolle uusiutuvia energialähteitä koskevan direktiivin (RES) mukaisen kansallisen toimintasuunnitelman. Direktiivin mukaan jäsenmaiden tuli lähettää komissiolle kesäkuun loppuun mennessä suunnitelmansa siitä, miten ne toteuttavat vuoteen 2020 asetetut velvoitteet uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi.
Suunnitelma sisältää vaaditut arviot energian loppukulutuksesta vuosina 2010–2020, uusiutuvaa energiaa koskevista tavoitteista ja kehityspoluista ja uusiutuvaa energiaa koskevista politiikan tukitoimenpiteistä. Siinä arvioidaan myös Suomessa vuonna 2020 kulutettavat uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian osuudet liikenteessä, sähköntuotannossa sekä lämmityksessä ja jäähdytyksessä.
Suomen suunnitelman pohjana ovat kansallinen ilmasto- ja energiastrategia ja hallituksen huhtikuiset uusiutuvan energian velvoitepaketin linjaukset eri uusiutuvan energian lähteistä ja tarvittavista taloudellisista ohjauskeinoista.
Suunnitelma on laadittu työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön yhteistyönä. Sitä on tarkoitus täydentää syksyllä muun muassa uusia sähkön tuotantotukia koskevilla tiedoilla. Komissio arvioi aikanaan kansallisia toimintasuunnitelmia ja voi antaa niihin suosituksiaan.
EU:n tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus 20 prosenttiin energian loppukulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Suomelle asetettu tavoite on 38 %, kun uusiutuvan osuus vuonna 2005 oli 28,5 prosenttia. Tavoite edellyttää uusiutuvan energian lisäämistä 38 terawattitunnilla. Suomen on lisättävä huomattavasti eri uusiutuvien energialähteiden käyttöä sekä tehostettava merkittävästi niin energiansäästöä kuin energian käyttöäkin.
Hallituksen linjaama uusiutuvan energian velvoitepaketti edellyttää uusia sähkön tuotannon tukijärjestelmiä. Työ- ja elinkeinoministeriössä on valmistelu luonnos hallituksen esitykseksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle vuoden 2011 talousarvioesityksen yhteydessä syyskuussa 2010. Uudet tukijärjestelmät tulisivat voimaan vuoden 2011 alussa.
Lisätiedot:
hallitusneuvos Anja Liukko, TEM, puh. 010 606 2078
ylitarkastaja Bettina Lemström, TEM, puh. 010 606 4116













