|
Etusivun uutislistaus (Suomeksi)
8.9.2010
TE–toimistojen asiakkaat aiempaa tyytyväisempiä saamaansa palveluunSekä työnhakija- että työnantaja-asiakkaat ovat aiempaa tyytyväisempiä TE-toimistojen palveluihin, ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä vuoden 2010 valtakunnallisesta asiakaspalautetutkimuksesta. Työnhakija-asiakkaiden eri palveluille antamien yleisarvosanojen keskiarvo nousi edellisen vuoden 7,7:stä 7,9:ään. Työnantajilta saatu keskiarvo pysyi 8,0:ssa, mutta palvelujen osatekijöitä arvioitiin aiempaa myönteisemmin.
3.9.2010
Ministeri Pekkarinen: Jätteiden hyödyntämisastetta nostettava rajusti– Suomessa jätteiden hyödyntämisaste on tällä hetkellä noin 40 prosenttia. Tässä olemme merkittävästi jäljessä Tanskasta, Ruotsista ja Saksasta, totesi elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen 3.9.2010 Lahti Energia Oy:n kaasutusvoimalaitoksen peruskiven muuraustilaisuudessa Kymijärven voimalaitoksella.
2.9.2010
Alueiden talouden ja työllisyyden näkymät paranemaan päinSeutukuntien taloudessa ja työllisyydessä on tapahtunut käänne parempaan. Elinkeinoelämä on vilkastunut ja työttömyyden kasvu taittunut, todetaan Alueelliset talousnäkymät 2/2010 -raportissa. – Aluekehityskuva on laman jälkeen erilaistumassa maan eri osissa. Erityisesti kaivostoiminta, uusiutuvan energian roima lisääntyminen ja myös matkailu ovat muodostumassa eräiden perinteisesti vaikeiden alueiden uuden nousun tukijaloiksi, sanoo elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.
31.8.2010
Timangi 2010 -kilpailu palkitsee nuoria yrittäjiäElinkeinoministeri Mauri Pekkarinen käynnisti 31.8.2010 nuorille yrittäjille suunnatun Timangi-2010 kilpailun. Kilpailulla palkitaan nuoria yrittäjiä ja yrittäjätiimejä, jotka ovat innovatiivisella ja rohkealla toiminnallaan nostaneet yrityksensä kasvuun. Kilpailu on avoin kaikille nuorille yrittäjille (ikäraja on 18–32 vuotta). Kilpailun järjestää hallituksen työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelma.
31.8.2010
Tuulivoimarakentamisen tutkavaikutusten selvittäminen käynnistyySyksyllä käynnistyvä tutkimusprojekti selvittää tuulivoimarakentamisen vaikutuksia tutkien suorituskykyyn. Tavoitteena on kehittää tutkavaikutusten arviointiin työkalu, joka hyödyttää alan yrityksiä tuulivoimahankkeita koskevissa selvityksissä. Hankkeeseen pyritään saamaan mukaan mahdollisimman moni tuulipuistoja Suomeen suunnitteleva toimija. |