På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Yhteystiedot | Palaute
Pienennä Suurenna
Koko

Ajankohtaisia uutisia

1.6.2010 10.15

OECD:n maa-arviointi – KOKO on tulevaisuuden malli

OECD kritisoi suomalaista julkista hallintoa jäykkyydestä ja strategisen vision puutteesta, mutta kehuu KOKO:a uudenlaisesta hallinnosta.

OECD on julkistanut Suomen hallinnon maa-arvioinnin. Sen mukaan suomalaisen hallinnon merkittävimmät haasteet ovat talouskriisi, ikärakenteen vääristymä ja globaaliin toimintaympäristöön sopeutuminen.


Arvioinnin mukaan vahva visio valtionhallinnossa selkeyttäisi niin uudistusten suuntaa kuin tavoitteita alue- ja paikallistasolla. Esimerkiksi PARAS-uudistuksen toivotut vaikutukset ovat arvioinnin mukaan jääneet epäselviksi, eikä ALKU-uudistuskaan ole ollut täysin onnistunut.


Alueellinen koheesio- ja kilpailukykyohjelma (KOKO) on OECD:n mukaan yksi esimerkki onnistumisesta. Ohjelma on edistänyt sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin muuttamalla valtion sekä alue- ja paikallishallinnon suhdetta. ”KOKO:n fokus on alhaalta ylöspäin tapahtuva osallistuminen ja ideoiden työstäminen” arvioinnissa todetaan. OECD:n mukaan ohjelma tarjoaa ”onnistuneen mallin yhteiselle omistajuudelle alue- ja paikallishallintotasolla”.


OECD:n mukaan Suomen pitäisikin uudistaa hallintoa entistä rohkeammin, luomalla yhteistä tahtotilaa uudistuksille. Muutoksien aikaansaaminen vaatii OECD:n arvion mukaan sekä kansalliselta että alueelliselta hallinnolta selkeämpää strategista visiota ja laajempaa yhteistyötä.


Visiota voitaisiin teroittaa arvojen ja kannustimien jäsentämisellä, vahvalla johtajuudella sekä kytkemällä tulostavoitteet strategisiin tavoitteisiin. Suomalaiselle hallinnolle tyypillisen sektorimaisuuden tilalle pitäisi luoda rajoja rikkova, avoimempi hallinto. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi ministeriöiden laajempaa yhteistyötä.



Palaa otsikoihin