På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Asiasanahaku | Yhteystiedot
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

rss Tiedotteet: Innovaatiot

20.3.2009 9.28

Yrityskiihdyttämöistä uusia nopean kasvun yrityksiä

Työ- ja elinkeinoministeriö käynnistää Tekesin kanssa ohjelman innovatiivisten nopean kasvun yritysten kehittämiseksi. Yritysten kasvua vauhditetaan aiempaa tehokkaammin kohdennetulla rahoituksella ja houkuttelemalla kasvuyrityksiin kansainvälisesti kokeneita huippuammattilaisia. Kolmivuotista ohjelmaa rahoittavat Tekes sekä Finnveran alainen aloitusrahasto Vera yhteensä noin 45 miljoonalla eurolla.

 

- Tulevia menestyjiä rakennetaan ja valmennetaan nyt – tarkoitus on luoda uusia kasvuyrityksiä ja menestystarinoita tulevaa nousukautta varten. Yrityskiihdyttämöohjelman avulla kanavoidaan yritystukia tehokkaina annoksina liike-elämän ammattilaisten valikoimille ja valmentamille yrityksille. Näin voidaan edellyttää nopeampaa kasvua jo aivan kehityspolun alkuvaiheessa, elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen linjaa.

 

Vaikka Suomen innovaatioympäristö on luokiteltu maailman parhaiden joukkoon, kansantaloutemme ei ole kyennyt tuottamaan riittävästi uusia, innovatiivisia nopean kasvun yrityksiä. Nyt käynnistyvällä ohjelmalla lisätään suomalaisten kasvuyritysten liiketoiminnan osaamista ja kansainvälisyyttä. Muun muassa nykyisessä osaamisessa olevien puutteiden vuoksi yksityiset pääomasijoittajat eivät ole olleet kiinnostuneita kehittyvistä yrityksistä. Nykyinen suomalainen toimintaympäristö ei myöskään riittävästi kannusta nuoria innovatiivisia yrityksiä kasvuun. Julkista yritystukea on saatavilla, mutta se ei aina edellytä tai takaa nopeaa kasvua.

 

Ohjelman avulla liike-elämän konkareita houkutellaan valmentamaan yritysaihioita nopeasti kasvaviksi yrityksiksi. Houkuttimeksi luvataan sijoitustuottoja onnistuneesta kasvusta. Tuottojen saamisen ehtona on omien varojen sijoittaminen yritykseen.

 

Ohjelma pyrkii nostamaan merkittävästi hankkeiden laatua ja tekemään yritysaihioista pääomasijoituskelpoisia. Päämääränä on tehostaa suomalaisten riskipääomamarkkinoiden toimintaa ja saamaan maahan sekä kansainvälisiä kiihdyttämötoimijoita että pääomasijoittajia. Tavoitteena on, että kiihdyttämöyritykset keräävät yksityistä pääomaa kolmessa vuodessa ainakin 100 miljoonaa euroa.

 

– Uskon, että uusi kiihdyttämömalli nopeuttaa merkittävästi innovaatioiden kaupallistamista ja innovaatioperustaisen yritystoiminnan varhaista kasvua. Ellei tähän päästä, uhkakuvana on, että innovaatiot vanhentuvat jo lähtökuoppiinsa teknologiakehityksen nopeutuessa ja globaalin kilpailun kiristyessä, toteaa Pekkarinen.

 

Ohjelman käytännön koordinoinnista vastaa Tekes.

 

Lisätiedot:            

teollisuusneuvos Janne Känkänen, työ- ja elinkeinoministeriö, puh. 010 606 62146

johtaja Jari Romanainen, Tekes, puh. 010 605 5703  tai 050 5577 703

liiketoiminta-asiantuntija Sami Heikkiniemi, Tekes, puh. 010 60 55646 tai 050 5577 646

www.tem.fi/kasvuyritykset


Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 4.12.2009
Tulosta sivu