Pieni pala Kiinaa
Turismiin tai shoppailuun ei sielläkään aikaa liiennyt. Tärkeintä oli allekirjoittaa muutamia sopimuksia, joilla edistetään suomalaisen liiketoiminnan paikallaoloa ja menestystä.
Toinen vierailukohde oli Schenzen, Kiinan Piilaakso. Siellä pidetään vuosittain valtavat Hi-Tech-messut, joissa Suomi on aina (kiinalaisten pyynnöstäkin) ollut näyttävästi esillä, nytkin key note -speakerina. Vierailijoita oli noin puoli miljoonaa. Katso lisää messuista ja niiden ohjelmasta http://www.chtf.com/english/
Ehkä vielä tärkeämpää oli päästä käymään kahdenkeskisiä neuvotteluja kahdenkin varaministerin kanssa, mikä todella edesauttaa asioiden etenemistä Kiinassa.
Schenzen on mielenkiintoinen paikka. Se perustettiin pieneen kalastajakylän paikalle kolme vuosikymmentä sitten kilpailijaksi Hongkongille. Nyt ne tietysti pelaavat yhteen ja muodostavat nykymenolla kohta maailman suurimman metropolialueen, tuotannolla mitattuna siis.
Seitsemäntoista tunnin kotimatkalta pääsin tuoreeltaan kertomaan ELY-keskusten ylijohtajien strategiakokoukseen, miltä maailma Euroopan ulkopuolella näyttää. Eurooppahan näyttää kaikkea muuta kuin tuoreelta.
Niin, siitä kaupunkien pienuudesta vielä. Schenzenissä on asukkaita nelisentoista miljoonaa. Fuzhou on oikeasti pikkukaupunki, vain seitsemän miljoonaa asukkia…
Erkki Virtanen
kansliapäällikkö














