På svenska | In English | Tekstiversio | Sivukartta | Palaute | Yhteystiedot Tarkennettu haku
Suurenna Pienennä
työ- ja elinkeinoministeriö

rss TEMatiikkaa-blogi

19.4.2012 7.00

Tiedolla johtamisen haasteet

Markku WallinYritykset vannovat tietoon perustuvan johtamisen nimeen. Toimintaympäristön kehityksestä, tilauksista, myynnistä, tuotannosta, asiakkaiden mieltymyksistä, kilpailijoista ja taloudesta on oltava vähintään neljännesvuosittainen kuva.

Samaan pyrkii julkinen sektori, mutta tahtotila tiedonhallinnan määrätietoiseen käyttöön on ollut kevyempi.


Yksinkertaistetusti taloudellisesti tehokas asioiden hoito on pyrkimystä strategisten tavoitteiden saavuttamiseen. Usein rajoitutaan kuitenkin siihen, että tietoa kerätään ongelmista, vähemmän niitä poistavien keinojen tehokkuudesta. Ajoittain tuntuu riittävän, että saadaan aikaan toimenpiteitä, joiden voidaan uskottavasti vakuuttaa toteuttavan hallitusohjelmassa tai organisaation omassa strategiassa esitettyjä tavoitteita. Mitä enemmän tai merkittävämpiä toimenpiteitä, sitä merkittävämpänä toiminta voidaan näyttää.


Läheskään aina ei kuitenkaan ole varsinkaan lyhyellä aikavälillä todennettavissa toteutuvatko tavoitteet juuri päätetyillä ja toimeenpannuilla toimenpiteillä. Jos joku kysyy syy- ja seuraussuhteiden perään, useimmiten on pakko todeta, että vaikutukset näkyvät vasta vuosien kuluttua. Sinä aikana toimintaympäristö on voinut muuttua niin paljon, että siitä voi saada syyn epäonnistumiseen tai onnistumiseen. 


Sosiaalinen media tai muut digiperusteiset tietolähteet (esimerkiksi tuotesensorit) tarjoavat uusia reaaliaikaisia mahdollisuuksia tiedon keräämiseen tuotteiden ja palvelujen parantamiseksi, markkinoimiseksi ja myynnin kohdentamiseksi. Sama soveltuu palveluhenkiselle julkiselle sektorillekin.


Suunta on selvä ja oikea, mutta vaatii taas ymmärrystä ja tahtotilaa syntyvän tiedon käyttöön. Jos esimerkiksi yritys ei ymmärrä, mitä asiakkaat todella tarvitsevat, ja ryhdy määrätietoisiin toimenpiteisiin asiakkaiden ilahduttamiseksi, yritys on pian entinen. Suomalaisille käy esimerkiksi Nokia sekä nousussaan että laskussaan. Julkinen sektori on päässyt toistaiseksi paljon helpommalla. Verkostoituneen viestinnän aikakaudella tämäkään ei kohta enää päde.


Kasvun lähteet ovat toimintatapojen muutoksessa ja siinä auttaa vain digitaalisuuden nostaminen maailman huipulle ja siellä pysyminen. Yritysmaailmassa me olemme vielä kaukana tiedon täysmääräisistä hyväksikäyttömahdollisuuksista. Tämä koskee erityisesti nettiin ja sosiaaliseen mediaan pohjautuvaa myyntiä, toiminnanohjausjärjestelmiä sekä asiakkuuksien laajaa ja laadullista hallintaa, mutta myös automatisoitua tiedon vaihtoa, laajakaistan nopeusmahdollisuuksien täysimääräistä hyödyntämistä ja jopa sähköistä laskutusta. Perässä matkan päässä tulee myös julkinen sektori.

 

Markku Wallin


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Sivua viimeksi päivitetty: 30.7.2012
Tulosta sivu