Tiedolla johtamisen haasteet
Yritykset vannovat tietoon perustuvan johtamisen nimeen.
Toimintaympäristön kehityksestä, tilauksista, myynnistä, tuotannosta,
asiakkaiden mieltymyksistä, kilpailijoista ja taloudesta on oltava vähintään
neljännesvuosittainen kuva.
Samaan pyrkii julkinen sektori, mutta tahtotila tiedonhallinnan määrätietoiseen käyttöön on ollut kevyempi.
Yksinkertaistetusti taloudellisesti tehokas asioiden hoito
on pyrkimystä strategisten tavoitteiden saavuttamiseen. Usein rajoitutaan
kuitenkin siihen, että tietoa kerätään ongelmista, vähemmän niitä poistavien
keinojen tehokkuudesta. Ajoittain tuntuu riittävän, että saadaan aikaan
toimenpiteitä, joiden voidaan uskottavasti vakuuttaa toteuttavan
hallitusohjelmassa tai organisaation omassa strategiassa esitettyjä
tavoitteita. Mitä enemmän tai merkittävämpiä toimenpiteitä, sitä merkittävämpänä
toiminta voidaan näyttää.
Läheskään aina ei kuitenkaan ole varsinkaan lyhyellä
aikavälillä todennettavissa toteutuvatko tavoitteet juuri päätetyillä ja
toimeenpannuilla toimenpiteillä. Jos joku kysyy syy- ja seuraussuhteiden
perään, useimmiten on pakko todeta, että vaikutukset näkyvät vasta vuosien
kuluttua. Sinä aikana toimintaympäristö on voinut muuttua niin paljon, että
siitä voi saada syyn epäonnistumiseen tai onnistumiseen.
Sosiaalinen media tai muut digiperusteiset tietolähteet (esimerkiksi tuotesensorit) tarjoavat uusia reaaliaikaisia mahdollisuuksia tiedon keräämiseen tuotteiden ja palvelujen parantamiseksi, markkinoimiseksi ja myynnin kohdentamiseksi. Sama soveltuu palveluhenkiselle julkiselle sektorillekin.
Suunta on selvä ja oikea, mutta vaatii taas ymmärrystä ja
tahtotilaa syntyvän tiedon käyttöön. Jos esimerkiksi yritys ei ymmärrä, mitä
asiakkaat todella tarvitsevat, ja ryhdy määrätietoisiin toimenpiteisiin
asiakkaiden ilahduttamiseksi, yritys on pian entinen. Suomalaisille käy
esimerkiksi Nokia sekä nousussaan että laskussaan. Julkinen sektori on päässyt toistaiseksi
paljon helpommalla. Verkostoituneen viestinnän aikakaudella tämäkään ei kohta
enää päde.
Kasvun lähteet ovat toimintatapojen muutoksessa ja siinä auttaa vain digitaalisuuden nostaminen maailman huipulle ja siellä pysyminen. Yritysmaailmassa me olemme vielä kaukana tiedon täysmääräisistä hyväksikäyttömahdollisuuksista. Tämä koskee erityisesti nettiin ja sosiaaliseen mediaan pohjautuvaa myyntiä, toiminnanohjausjärjestelmiä sekä asiakkuuksien laajaa ja laadullista hallintaa, mutta myös automatisoitua tiedon vaihtoa, laajakaistan nopeusmahdollisuuksien täysimääräistä hyödyntämistä ja jopa sähköistä laskutusta. Perässä matkan päässä tulee myös julkinen sektori.
Markku Wallin
Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi














