28.3.2012 12.13
Puurakentamisen maakuntakiertue tavoitti liki 2 400 alan ammattilaista
Kiinnostus puurakentamista kohtaan on lisääntynyt kuntapäättäjien, kaavoittajien, rakennuttajien, arkkitehtien ja rakentajien keskuudessa. Tämä näkyi 28.3.2012 Vantaalle päättyneessä Puurakentamisen RoadShow2012 -seminaarisarjassa, joka keräsi helmi-maaliskuussa 13 paikkakunnalla yhteen lähes 2 400 rakennusalan ammattilaista. Vantaalla Heurekassa pidetty kiertueen päätösseminaari veti paikalle lähes 250 puurakentamisesta kiinnostunutta.
– Suomalaisen puurakentamisen pääteemaksi
voidaan nostaa korkeatasoisen arkkitehtuurin ja designin yhdistäminen moderniin
ympäristötietoiseen ja energiatehokkaaseen rakentamiseen, totesi päätösseminaarin
avannut elinkeinoministeri Jyri Häkämies.
– Valtakunnallisen ohjelman yhtenä
tavoitteena on nostaa puurakentaminen kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi myös
suurimittakaavaisessa rakentamisessa. On koko yhteiskunnan etu, että eri
rakennusmateriaalien ja rakentamistapojen välillä on tervettä kilpailua, totesi
Häkämies.
Ministeri Häkämies julkisti tilaisuudessa
myös Rauman kaupungin järjestämän Papinpellon puukerrostaloalueen tontinluovutuskilpailun
voittajaryhmän. Sen pääsuunnittelijaksi paljastui energiatehokkaaseen
rakentamiseen profiloitunut arkkitehti Kimmo
Lylykangas.
Suuria
puukerrostalokohteita on käynnistymässä eri puolella Suomea
– Puun asema rakentamisessa vahvistuu, kun
rakentamisen hiilijalanjälkeä halutaan pienentää. Tämä lisää kotimaisen puun
käyttöä rakentamisessa ja bioenergialähteenä, totesi seminaarissa esiintynyt
Metsäalan strategisen ohjelman johtaja Sixten
Sunabacka.
– Puukerrostalojen markkinaosuus on tarkoitus
nostaa hallituskauden aikana vajaasta prosentista 10 prosenttiin. Eri puolille
Suomea on suunnitteilla mittavia uusia, yli kaksikerroksisia puukerrostalokohteita,
jotka sisältävät yhteensä noin 5 700 puukerrostaloasuntoa.
– Puukerrostalojen rakentamista suurempi
markkina voisi olla lähiökerrostalojen julkisivujen energiakorjaukset ja
lisäkerrosrakentaminen, mikä on mahdollista puurakentamisen keinoin 15.4.2011
uudistuneiden palomääräysten mukaan. Tästä olisi mahdollista tulla suomalaisen
puurakentamisen uusi mahdollisuus, joka soveltuisi myös varteenotettavaksi
vientituotteeksi.
– Puukerrostalorakentamisen uskottavuus ja
kiinnostavuus ovat lisääntyneet erityisesti siksi, että suuret puualan
yritykset ovat mukana talojen runkojärjestelmien toimittajina, arvioi puurakentamisohjelman
kehittämispäällikkö Markku Karjalainen.
Myös puualan toimijoiden yhteistyö on parantunut viime aikoina. Julkisivujen
uudet pintakäsittelyratkaisut ja vesisumuun perustuvat automaattiset
sammutusjärjestelmät tukevat osaltaan puurakentamisen uutta läpimurtoa.
– Puurakentamisen koulutus tulee saattaa
pikaisesti ajan tasalle kaikilla tasoilla Suomessa, jotta suurimittakaavaisen
puurakentamisen kasvavaan kysyntään voidaan vastata. Myös ammatissa toimivien
suunnittelijoiden ja työnjohtajien puurakentamisjatkokoulutusta on lisättävä.
Lisätiedot:
kehittämispäällikkö Markku Karjalainen, TEM,
puh. 040 583 2127 (MSO/Puurakentamisohjelma)
Puurakentamisen RoadShow 2012 luentoaineistot (Puuinfo.fi)
Palaa otsikoihin